Työyhteisöstipendin tarkoitus on lisätä työyhteisön välistä yhteistyötä ja hyvinvointia. Stipendin saajia voivat olla vain OAJ Ylöjärven paikallisyhdistyksen jäsenet.
Stipendiä saava yhteisö voi olla esimerkiksi:
- jäsenopettajat
- pienempi ryhmä työyhteisöstä, esimerkiksi aineryhmän opettajat tai vuosiluokan opettajat
- eri koulujen YPY:n jäsenistä koostuva porukka
- eri päiväkotien opettajista koostuva porukka
Esimerkkejä toiminnasta, joihin stipendiä voi saada:
- pullakahvit kirjallisuuspiirille
- virkistysilta ravintolassa
- teemallinen ruoanlaittoilta
- osarahoitus työyhteisölle pidettävästä koulutuksesta tai palvelusta
- jääkiekkopelin liput
- pakohuonevierailun liput
Stipendiä ei myönnetä “pimeässä ja hiljaisessa” tehtävään tekemiseen, sillä sen tarkoitus on lisätä yhteisöllisyyttä eli sen aikana pitää pystyä vuorovaikutukseen ja sen pitää olla aktiivisesti yhteisöllistä. Stipendiä ei myöskään voi hyödyntää matkakuluihin.
Hakeminen:
- Tarvitaan vähintään neljän hengen porukka, joista kaikki ovat YPY:n jäseniä (jäsenyydet tarkistetaan).
- Hakemus jätetään hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Hakemuksen tulee ehtiä hallituksen kokouksen esityslistalle, joka kootaan noin viikkoa ennen kokousta. Hallituksen pitää ehtiä hyväksyä/hylätä anomus hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
- Stipendihakemuksen täyttää yksi henkilö.
- Hakemukseen luetellaan kaikkien hakijoiden nimet, OAJ:n jäsennumerot ja työpisteet.
- Hakemuksessa kerrotaan selvästi, mihin toimintaan tukea haetaan.
Hakemuksen hyväksyntä:
- Hakemus käsitellään seuraavassa YPY:n hallituksen kokouksessa.
- YPY:n hallitus joko hyväksyy tai hylkää haun sekä päättää myönnettävästä summasta.
- Stipendin suuruus vaihtelee ryhmän jäsenten lukumäärän mukaan. Maksimissaan stipendiä myönnetään 20 €/jäsen. Hallitus päättää stipendin koon ryhmän kokoon suhteutettuna.
- Mikäli hakija ei saa vastausta hakemukseensa viikon sisällä YPY:n hallituksen kokouksen jälkeen, tulee jäsenen kysellä hakemuksensa perään.
- Stipendiä ei voi hakea tapahtuman jälkeen.
Stipendin maksaminen:
Myönnetty stipendisumma maksetaan päävastuullisen hakijan tilille, kun hän laskuttaa YPY:stä nettisivuilta löytyvällä laskutuslomakkeella. Siihen kiinnitetään myös kirjanpitoon kelpaavat kuitit, joista ilmenee, mihin rahat on käytetty. Laskutuslomake lähetetään taloudenhoitajalle.
- Kirjanpitoon kelpaava kuitti: alkuperäisestä kuitista tulee ilmetä loppusumma, välisummia ilmaiseva kuitti esim. ravintolasta ei käy.
- Alkuperäinen kuitti on myös oltava niitattuna laskutuslomakkeeseen ohjeen mukaisesti, pelkkä kopio kuitista ei käy.
- Ilman lopullista summaa kuvaavaa kuittia kustannuksia ei voida maksaa.